Formaalin esittelyn jätän sikseen ja listaan mielummin jänniä juttuja minusta (sillä itsestäänhän on aina mukava kirjoittaa)
- Olen kolmannen vuoden yliopisto-opiskelija, mutta käytän tämän kevään valmistautumalla psykologian pääsykokeisiin, sillä en nää valmistuvani unelma-ammattiini nykyisen pääaineeni kautta
- Olen perheemme esikoinen ja tämän vuoksi kyntöaura, joka on saanut kokea kovia elämässään
- Kuten useat "fitness-bloggaajat", en ole aina ollut urheilullinen, sitätuotatätäjanäitä harrastanut lapsi ja nuori, vaan innostuin liikunnasta vasta myöhäisteininä
- Olen sairastanut syömishäiriön, enkä peittele sitä tutuilta tai tuntemattomilta, sillä koen, että asiasta puhuminen lisää tuon vaikean sairauden läpinäkyvyyttä ja näin myös ymmärrystä sitä kohtaan
- Harrastin monta vuotta (pakonomaista) juoksemista, nyttemmin pinkominen on jäänyt vähemmälle ja tilalle on astunut punttitreeni
- Olen addiktoitunut aspartaami-limuihin; voisin litkiä Pepsi Maxia vaikka all day, every day
- Harrastan neulomista ja tämän tunnustettuani ikäni voisi hyvin olla jotain kuudenkympin ja kuoleman väliltä
- En osaa laittaa ruokaa, mutta teen taivaallisia pannukakkuja aamiaiseksi
- Tämän takia toivoisin joskus, että jokainen päivän ateria olisi jälkiruoka
- Edellinen väittämäni sotii vahvasti sen kanssa, että toivoisin joskus pystyväni osallistumaan Fitnessmalli-kilpailuun (herkkupeppu mikä herkkupeppu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti